Palvelut
Puutarhasuunnitelmat
- Puutarhan eli pihan suunnittelu alkaa sillä, että tulen paikan päälle tutustumaan kohteeseen ja asukkaisiin. Tapaamisen jälkeen piirrän luonnoksen puutarhasuunnitelmasta, joka sitten käydään yhdessä läpi kohta kohdalta. Tarvittaessa mietimme heti uudet ratkaisut ja muutosvaihtoehdot.
- Piirrän luonnoksen puhtaaksi käsin. Sen lisäksi puutarhasuunnitelmaan kuuluu räätälöity kirjallinen tekstiosa, josta löytyy rakennus- ja hoito-ohjeita.
- On myös muitakin vaihtoehtoja suunnitteluprosessille, kuten useampi käyntikerta.
Neuvontakäynnit
- Neuvontakäynnillä, asukkaiden puutarhassa, käymme keskustellen läpi heitä askarruttavia ongelmia. Yleensä ne liittyvät kasvivalintoihin, puutarhan hoitoon tai fengshuihin. Asukkaat kirjoittavat muistiin, minkä katsovat tarpeelliseksi.
- Lisäksi on mahdollista tilata käynnistä kirjallinen tiivistelmä.
Kurssit ja luennot
- Opetan mm. kansalais-/työväenopistoissa puutarha-aiheisia lyhytkursseja keväisin ja syksyisin
- Minulta myös tilataan kursseja yhdistyksille yms.
Opetan esimerkiksi Puutarhafengshui-osuuden Fengshui –konsulttiopiskelijoille Jyväskylässä |