Puutarhan vuosi

Puutarhan hoitoon liittyviä juttuja löytyy Sarin puutarhat -blogistani.
Lisäksi puutarhatöiden ajoittamisesta kuun mukaan on oma verkkokurssi.

Heinäkuun puutarhatyöt – Kuukauden hoito-ohjeet, vinkit ja muistilista

Sisäkukkien mullanvaihto on edelleen ajankohtaista. Samalla voi ottaa joistakin kasveista pistokkaita juurtumaan. Ja tietysti kuun mukaan.

Edelleen on myös hyvä aika istuttaa kesäkukkia.

Heinäkuu on myös hyvä aika kylvää tiettyjä perennoja.

Nurmikko leikataan yleensä kerran viikossa, nurmikon kasvun ja nurmikkotyypin mukaan.

Uusien taimien istutus jatkuu koko kesän, astiataimia käytettäessä.

Kesäkukat, kasvimaa ja uudet istutukset kastellaan tarvittaessa.

Kastelusta juttu Tarviiko pihaa kastella vai ei? Sekä kesäkukkia lannoitetaan säännöllisesti.

Kirvat ja perhostoukat poistetaan mm. ryhmäruusujen versoista. Hyviä vinkkejä myrkytyksistä on Kirvahyökkäys ja luonnon pyretriini.

Jos on siruetanoita tai lehtokotiloita, vinkkejä niiden torjuntaan Etanaraetta espanjansiruetanoille.

Kivituhkassa kasvavat rikkaruohot poistetaan. Ja tietysti muualtakin kitketään rikkaruohot kuun mukaan hyvinä kitkemispäivinä.

Lisää tietoa kitkemisestä Pitääkö rikkaruohot kitkeä vai ei? blogipostauksessa.

Syyslannoituksen aika kuun mukaan on heinäkuun lopulla. Se annetaan siis riittävän aikaisin, jotta kasvit ehtivät

hyötyä siitä.


Olethan huomannut, että muistutan hyvistä Kitkemispäivistä sekä sisäkukkien kastelupäivistä Puutarha Studion facebook sivuilla ja instagramin stooreissa.

Kesäkukkien talvisäilytys - ohjeita ja vinkkejä onnistumiseen

Esikasvatus eli siementen kylvöt - ohjeita taimikasvatukseen